Kohtaamisia kehitysvammaisten kanssa

Rinnetuki ry järjestää vuosittain paljon mukavaa tekemistä ja kohtaamisia. Tule mukaan ideoimaan lisää toimintaa ja vaikuttamaan tärkeisiin asioihin. Tuemme kehitysvammaisia, heidän omaisiaan ja heidän kanssaan toimivia – teemme siis varsin tärkeää työtä!

Haluamme tukea yhdessäoloa, toimintaamme kuuluvat muun muassa:

  • Liikuntaa eri muodoissaan
  • Erilaisia kulttuuritapahtumia
  • Virkistystoimintaa
  • Juhlia
  • Luentotilaisuuksia
  • Myyjäisiä, arpajaisia

Tule mukaan toimintaamme!

Viihdettä, virikettä ja vapaa-aikaa – yhdessä kohtaamme myös arkea. Kaipaamme mielenkiintoiseen toimintaamme lisää jäseniä. Olitpa aktiivinen tai rajallisella aikataululla kirivä, otamme mielellämme Sinut avuksemme. Tule kehittämään arvokasta työtämme! Meitä voit tukea monella tavalla, osallistumalla esimerkiksi tapahtumien järjestämiseen tai ryhtymällä tukijäseneksemme – liity jäseneksemme »

 

 

”Kivaa tekemistä yhdessä kavereiden kanssa.”

”Osallistun mielelläni kulttuuritapahtumiin ja retkille. Niistä tulee hyvälle mielelle!”

”Toisten samassa elämäntilanteessa olevien vanhempien tapaaminen yhteisissä tilaisuuksissa on ollut voimaannuttavaa.”

Tulevat tapahtumat

Rinnetuki ry:n vuosikokous 2022 pidetään sunnuntaina 19 kesäkuuta klo 11 Majalammen leirikeskuksessa Majamäentie 19 02980 Espoo. Kokouksen jälkeen jatkamme yhdessäoloa leiripäivän merkeissä. Ohjelmassa on makkaraa, lettuja ja musiikkia. Tervetuloa!

Maanantai-iltakerho kello 16.00-18.30 Toimintakeskus Martti, Rinnekodintie 14, Espoo

Klikkaa kuvat isommaksi!